Pages - Menu

17. joulukuuta 2011

Mykkäkoulu

Ihan ensimmäisenä, tervetuloa uudet lukijat!

Piuuuf... Elämä on heitellyt sellaisia kierrepalloja tässä viimepäivinä, etten ole kerennyt blogin ääreen. Nyt tuntuu kuitenkin meno hieman tasoittuneen, joten ajattelin uppoutua hömpän maailmaan ihan kunnolla. On oikeasti ihanaa hetken ajan vaan ajatella luomivärejä ja kosmetiikkaa yleensä, eikä pohtia esim. oman elämänsä suuntaa tai jotain muuta yhtä suurta.

Käväisin tosiaan paikallisessa Seppälässä ja heille oli ilmaantunut Wettiksen uudet kasikot ja uudet triot. Olin aaaaaiiiiiivan pähkinöinä, kun näin Silent Treatment- trion. Upeita violettiin meneviä, öööh, taupeja? Ja vaikkakin rahat ovat vieläkin hieman tiukoilla, niin ostin mokoman itselleni ja nyt parisuhteemme on kukoistanut viikon verran. Luulen, että kumpikin meistä on oikein onnellinen. Vähän minua arvelutti trion vaalein sävy, koska se näyttää todella persikkaiselta paletissa. Luomella se on kuitenkin vaalea ja enemmänkin pinkkiin menevä, joten ihan nappi. Sävyistä vaalein on hieman vähemmän pigmenttinen kuin kaksi tummempaa, mutta hintalaatusuhde on käsittämättömän hyvä näissä. Alan todellakin käsittää, miksi Wettiksen luomiväreistä kohistaan niin paljon juuri nyt.

Luulen, että tästä "mykkäkoulu"-paletista tulee luottopaletti reissuille. Sillä saa tehtyä hyvin hillityn ja arkisen lookin, kun säästelee tumminta sävyä. Ja toisaalta, sillä saa loihdittua myös erittäin dramaattisen smokey-meikin juhlintaa varten. Lisäksi vaalein sävy käy myös highlighteriksi esim. poskipäille. Ainakin minun ihon sävylleni se on ihan passeli.

Ehkäpä Silent Treatment- paletti kohoaa HG-listallekin. Who knows. Tässä kuitenkin ensimmäinen meikki Silent Treatmentilla. Arastelin vähän tumminta sävyä, joten jäi vähän valjuksi meikki. Lisäksi kuvat on taas otettu valonpuutteen vuoksi vessassa, ne ovat epätarkkoja ja värit ovat, no, sinnepäin. Mutta idea tulee selväksi ja Silent Treatmentin sävyt toistuvat aikakin oikein! Nii, kerta...

Pohjustuksena UDPP, liikkuvalla luomenna Silent Treatmentin liikkuvalle luomelle tarkoitettu sävy. Osassa luomivakoa, alaluomella ja  ulkonurkassa ST:n tummin sävy, kulmaluulla ja silmän sisänurkassa ST:n vaalein sävy. Rajauksena TBS:n eyeliner, ripsissä Maybellinen One By One wp. 


Näin tällä kertaa. Pidän varpaita ja peukkuja pystyssä, että joulusta tulisi valkea ja pikku pakkastakin saataisiin. Ärsyttää tämä loska. Piparit ja kaikki jouluvalmistelut on tekemättä, mutta ensi viikolla on onneksi vielä aikaa!

Kysymys muuten kynsiasiantuntijoille: mikä on kun kynnet liuskottuu ihan kamalasti? Siis ihan järjettömästi... Kalsiumista ei pitäisi olla pulaa, sillä nappailen kalsium-lisää koko ajan. Enkö rasvaa tarpeeksi? Mitä mie teen?!? Auttakee! 


Edit 22.06
Eikä ne Silent Treatmentin sävyt mitään taupeja ole. Kulmaluun väri on sellainen vaalea persikkainen pinkki, luomivakoon tarkoitettu väri on tumma luumu, joka menee voimakkaasti violettiin ja jossa on purppuranpunaisia glitterhippuja ja luomen väri on vaalea violetti. Kaikki sävyt ovat myös paljon shimmeriä sisältäviä.

Ei kommentteja: