Ja jotain aukeni. Biisit alkoivat nivoutua yhteen, niin yksittäin kuin keskenään. Kolina ja räminä muuttuikin herkkiä instrumentteja tukevaksi rakenteeksi, joka haastoi kuulijaa tarpeeksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen levyn viimeinen kappale, The Great Below alkoi soimaan, olin koukussa. Missään muussa musiikissa en ole kohdannut niin raakoja ja avoimia tunnetiloja kuin NIN:n musiikissa. Ja varsinkin The Fragile- julkaisussa. Lisäksi tuplalevyn visuaalinen ilme huokui kertomusta ihmisen kivusta, väsymyksestä ja ehkä vihastakin, silti kaiken pohjalla oli kuitenkin loputon rakkaus.
The Fragilen teon aikoihin Trent Reznor (= NIN, bändissä kyllä enemmän jäseniä, mutta T.Reznor on se joka määrää KAIKESTA) taisteli psyykkisen ja fyysisen uupumuksen kanssa, eikä ne herran päihdeongelmatkaan olleet ratkaistuja vielä siinä vaiheessa. Ja sen kuulee levyltä.
Moni sanoo leikkimielisesti, että Trent Reznor on teiniangstin kummisetä, ja että hänen musiikissaan (varsinkin NIN:n alkupään tuotanto) mässäillään ahdistuksella, masennuksella ja raivolla kuten teinit konsanaan. Itse en näe asiaa lainkaan niin. Mielestäni kaikilla levyillä musiikista kuultaa läpi kuitenkin toive paremmasta ja rehellisyys siitä, että nyt ehkä menee ihan helvetin huonosti, mutta en aio jäädä tähän. En sano, että toive olisi lyriikoissa, vaan ehkä enemmänkin niissä mielikuvissa mitä musiikki tuo minulle.
NIN:n musiikki on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää. Se on sidoksissa moneen aikakauteen elämässäni ja muistuttaa eräästä tärkeästä ihmisestä aina. Sain tältä ihmiseltä lainaan And All That Could Have Been- DVD:n kerran ja silloin tajusin miten uskomattomasta bändistä on kyse. DVD:n lainaaja taisi sitten minun kauttani tutustua KMFDM:n tuotantoon, jos oikein muistan.
NIN on käynyt Suomessa käsittääkseni kolme kertaa, ja olen nähnyt kaikki keikat. Helsingin vanhan jäähallin keikka on paras keikka, millä olen koskaan käynyt. Vieläkin menee kylmät väreet kun ajattelen sitä iltaa.
Loppuun yksi NIN:n kauneimmista kappaleista sekä hieman visuaalista materiaalia siitä, minkälaisia oli NIN:n keikat (NIN on tällä hetkellä määrittämättömän mittaisella keikkatauolla...).
3 kommenttia:
Ankkarockin keikka oli paras, kun kesken Hurtin alkaa tulla ilotulitusta kun bändi on ylittänyt aikansa. :D Se oli taianomainen hetki. Eturivissä. Kuten myös Provinssissa, eturivissä. Venattiin pari esiintyjää Provinssissa että päästiin eturiviin. Jäähallin keikasta ei jäänyt hirveästi mieleen, en edes muista missä päin aluetta olin.
Mutta kyllä se on Downward Spiral se 1990-luvun The Levy.
Fiilistelin ihan kympillä siinä The Social Network -leffassa, kuuli niin selkeesti Trentin vaikutuksen leffan musiikissa.
Missä mä olin, kun Woodstockissa 1994 riehuttiin mudassa? Ni. Taisin olla liian pieni. Mä haluan aikamatkustaa ja nähdä sen keikan.
Ankkarockissa oli kyl kans hyvä meininki, itse olin jossain siellä keskivaiheilla pogoomassa. Oli kuulemma Trent&Co sitten laittanut takahuonetta hieman remonttiin keikan jäljiltä, juurikin ilotulituksen takia. :D Mä huusin varmaan kurkkusuorana että "Pick me!" kun Trent ilmoitti ostavansa kämpän Suomesta ja hakevansa kämppäkaveria. :D
Mä olin jäähallin keikalla ihan edessä, tuli otettua osumaa ihan kunnolla ja riehuttua ihan järkyttävän paljon. Jotenkin se vaan kolahti. Ja tosiaan, itsekin oon ollut... 13-vuotias 1994, että en ollut minäkään mudassa riehumassa :( Nyt sitä kattelee kateellisena Tuubista videoita mokomasta keikasta. Ne veti Happines In Slaverynkin siellä, ja jumaliste että oli hyvä veto! Provinssissa mä katoin keikan kuvauskorokkeelta kokonaan, näki ja kuuli hyvin, mutta ei oikein voinu riehua. Se oli plussaa, että soittivat Dead Soulsin (sen Joy Division coverin).
Kiva löytää toinenkin NIN:n fanaatikko! :)
The Fragile on munkin ykköslevy! Mulle tärkeimpänä on kyllä jäänyt mieleen tuo Provinssin keikka. Odotin jumalauta kahesta kolmeen tuntia eturivissä, että pääsin mahdollisemman lähelle kyseistä bändiä. Ja Ville piti mua pystyssä kun melkein pyörryin kuumuuden takia. Mutta oli se sen arvoista.
Jäähalli keikka on kyllä jäänyt mieleen sen valoshow ansiota. Oli paikat tarkotuksella sen verran kaukaa, että pääsi näkemään enempi sitä visuaalista puolta ja fiilistelemään biisejä.
Minäkin siis kaikki keikat olen nähnyt :)
Lähetä kommentti