Pages - Menu

2. toukokuuta 2012

Taisteluni mustapäitä ja laajentuneita ihohuokosia vastaan

Minulla on aina ollut ongelmana ihossani se, että varsinkin poskissa ja nenässä on järkyttävä määrä laajentuneita ihohuokosia, sekä mustapäitä. Ne ovat olleet jossain vaiheessa niin hirveän näköisiä, ettei meikkikään ole oikein auttanut vaan varsinkin nenäni on näyttänyt kuin siihen olisi tökitty pieniä reikiä. Kauhean näköistä!

Viime talvena sisuunnuin ihan kunnolla, koska en enää jaksanut primeri+meikkivoide+peiteaine- rumbaa. Hyväksyin sen tosiasian, ettei niitä huokosia saa juurikaan supistettua näkymättömiin ellei halua syödä rotta-kuuria (Roaccuttan kuuri siis) ja siihen hommaan en lähde, on nimittäin aika ytyä ainetta tuo lääke, lukekaa vaikka toi lääkeinfon seloste. Ajattelin, että pitkäjänteinen ihonhoito, joka on säännöllistä ja ennen kaikkea TUNNOLLISTA auttaa tilanteeseen. Tietysti ruokavalio myös (paljon vettä, hedelmiä ja kasviksia yleensä, ei hirveästi juustoja tai rasvaisia ruokia).

Ja täytyy sanoa, että nyt iho on paremmassa kunnossa. Ihohuokoset ovat pienentyneet ja mustapäitä ei enää ole niin paljoa, nenässä ei oikeastaan enää ollenkaan. Paras aseeni näitä ongelmia vastaan on ollut ystäväni salisyylihappo.

En siis ole puhdasta salisyylihappoa kylvänyt naamaani, nou nou. Salisyylihappoa sisältävät kasvovedet ovat olleet pelastukseni.

Kuva täältä
Olen kokeillut Neutrogenaa, Clearasilia (oi, ihana teinimerkki!) ja myös Cliniquen klassikkokasvovesiä (onneksi olen saanut noista Cliniqueista näytteitä, turhan tyyriitä ostaa). Ainoa joka minulla on toiminut HYVIN on kuitenkin tämä kuvassa oleva Avonin Clearskin Blackhead Eliminating Daily Astringent. Siinä on 2,0% salisyylihappoa ja se hieman kirpaisee iholla. Hyvällä kosteutuksella olen kuitenkin välttynyt siltä, että ihoni olisi suuttunut näinkin äpäkästä kasvovedestä. Ja todellakaan en ole tätä koko kasvoilla käyttänyt! Otsa, nenä, ongelma-alueet poskilla ja leuka ovat olleet kohteina. Muualla sitten olenkin käyttänyt ruusu- tai laventelivettä.

Meikin puhdistukseen käytin talvella .Nekun. vihjeen ansiosta kookosöljyä ja sitten kaksoispuhdistuksen toisena osana toimi iHerbiltä tilattu saippua. Nyt keväämmällä olen sitten siirtynyt käyttämään iHerbin saippuan tilalla Freemanin ihanaa päärynäputsaria, joka sisältää myös hieman salisyylihappoa. Iho kun alkaa näin ilmojen lämmennyttyä ja ilmankosteuden noustua pukkaamaan hieman enemmän tuota talia ulos.

Kosteutus on ollut myös tärkeässä osassa mustapäitä ja laajentuneita ihohuokosia vastaan taistellessa. Talvella iho oli ihan järkyttävän kuivassa kunnossa, kuitenkin kyseessä oli siis vain pintakuivuus. Päivisin käytin La Roche-Posayn Hydraphase Intense Riche- kosteusvoidetta, joka toimi kuin unelma. Kosteutti todella hyvin ja toimi myös meikin alla. Hintavahan se voide tietenkin oli, mutta säästeliäästi käyttämällä se riitti talveksi. Öisin tuli käytettyä sitten Lushin Full Of Grace- seerumia ja sen päällä kookosöljyä.

Nyt kevään tullen on jäänyt La Roche-Posayn voide pois ja tilalle on tullut iki-ihana Simplen Replenishing Rich Moisturiser ja ja yöksi olen ottanut nyt käyttöön Yves Rocherilta lahjaksi saadun Serum Vegetal kiinteyttävän yövoiteen. Simplen voide on ollut suosikki jo pitkään juuri sen takia, että se on tarpeeksi kosteuttava, eikä sisällä hajusteita tai muita kemikaaleja joihin ihoni reagoisi punoittamalla. YR:n kiinteyttävä yövoide on ollut todella positiivinen yllätys! Minulla on ollut ongelmana se, että yön jälkeen kasvot tuntuvat kiristäviltä aamuisin. YR:n voiteen kanssa sitä oloa ei tule, ja lisäksi iho näyttää tasaisemman sävyiseltä. Tykkään! Ehkä sitä saisi toisenkin purkin jossain vaiheessa lahjaksi... Ainoa miinus tuossa YR:n yövoiteessa on se, että pakkaus on lasipurkki. Ihan kivan näköinen lasipurkki, mutta tuubi olisi niiiiiiin paljon hygieenisempi. Myös Face Helsingiltä saatu Denova Pron yövoide on ollut käytössä, mutta valitettavasti ei taida ihan kosteutusteho riittää, sillä iho kiristelee aamulla tuota voidetta käytettäessä.

Pari kertaa viikossa kuorin ihoni, talvella käytin itse tehtyä kookosöljy+kahvinpuru-sekoitusta. Nyt sitten olen käyttänyt Lumenen Natural Coden Dig Deeper- kuorintavoidetta, johon olen tulisesti rakastunut. Toi kuorinta on ehkä suunniteltu nuorelle iholle, mutta mun kolmekymppisellä iholla se toimii uskomattoman hyvin. Paremmin itseasiassa kuin asperiinikuorinta. Kuorinnan jälkeen sitten yleensä kasvoille vielä ihana Freemanin mansikka&suklaa-naamio (jännä juttu muuten, että ekaa kertaa kun käytin tuota naamiota, iho punoitti melkein päivän sen jälkeen, mutta toisella kertaa punoitusta ei enää tullut. En tiedä sitten, olisiko mansikka ollut liikaa talvi-iholleni...).

Jestas, mähän kirjoitan romaania tässä taas. No, loppuun vielä pieni yhteenveto. Eli, ihonhoitorutiini on toiminut. Iho on paremmassa kunnossa ja sitä kautta myös meikkipohja on keventynyt huomattavasti. Ainoat ongelmat ovat hormooneista johtuvat finnit, sekä punoitus. Saa nähdä keksinkö mitään niihin tässä... Onko teillä lukijoilla jotain kikkakakkosta esimerkiksi punoitukseen?

Ei mulla muuta tänään... EIKU! Pääsin töihin! Minusta tulee kirjakaupantäti 15.5 alkaen! Rahan tuloa ja menoa ei voi estää! Ja niin joo, voitin ekaa kertaa ikinä blogiarvonnassa! Sinisen Pinnan yksivuotisarvonnassa onnetar suosi minua! Happy girl!

6 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Itse olen todennut Avonin blackhead...-sarjan naamion hyväksi- se oikeasti tehoaa! Pitääkin tuota kasvovettä kokeilla myös.

Milla kirjoitti...

Pitääpä mun kokeilla sitten tota naamiota. Kesällä aivan varmasti räjähtää taas jossain vaiheessa kasvot kunnolla kukkimaan, niin silloin tarvitsee hieman ärtsymmän naamionkin. :)

Anzu-Anssu kirjoitti...

Onnittelut työpaikasta ja blogiarvonnan voitosta :).

Niin ja tämä taitaa olla ensimmäinen kommenttini tänne, Glitz & Glamin kautta tänne löysin muutama viikko sitten, kun Minna esitteli sinun suunnitteleman korun :).
Pitäisi jossain vaiheessa ehtiä lukea vähän vanhempiakin postauksia, niin näkisi mitä kaikkea täältä löytyykään :).

Itselläni iho-ongelmat ovat hitusen erilaiset.. Nykyisin iho alkanut kuivua ihan järkyttävästi ja kaikki aineet, mitä on mulla kaapeissa, on tarkoitettu sekaiholle :/.
Tällä hetkellä toivon, että kesää kohti mentäessä iho alkaisi taas rasvoittua, niin saisin käyttää purkkini pois hyvillä mielin. Pelottaa vaan, että nytkö ikä alkaa tehdä tehtäväänsä eli kuivua, mutta samaan aikaan puskee kuitenkin finnejä -,- .
Yrittää siinä sitten pähkäillä mitä iho haluaa ja kaipaa...
Kiva, että sie oot löytänyt hyvät tuotteet itsellesi! Jospa itsekin tuohon tilanteeseen pääsen :D.

Milla kirjoitti...

Oi, kiitos kommentista ja tervetuloa lukemaan. :) Täältähän löytyy kosmetiikkaa, koruja ja no yleensä hömppää. Tosin on vähän vakavampiakin asioita välillä. Mutta pääpaino on hömpässä. :)

Ja kiitos onnitteluista. :)

Pintakuiva iho on just tollanen, että kuivaa mutta finniä pukkaa kuitenkin. Eli, kosteuta, kosteuta, kosteuta! Ja samalla muista hyvä puhdistus, mut ei liian ytyillä aineilla, niin hyvä tulee. :)

hellin kirjoitti...

Onnittelut työpaikasta! Kuulostaa ihanalle ympäristölle!

Tuttua juttua.. itse en ole saanut mitään ihmeitä aikaan sen jälkeen kun ylipäätään tsemppasin ihonhoidossa ja hygieniassa. Silloin lähtivät pahimmat paukamat ja mustapäät. Aloin siis kaksoispuhdistaa kasvot, kuorimaan ja naamioimaan, pitämään parempaa huolta siveltimien puhtaudesta jne. Jotain apua oli Hjeronomys-hoidoista (kemiallista kuorintaa), mutta aika lyhytaikaista. Aika tyyristä siihen nähden. Cliniquen Clarifying Lotion oli kyllä hyvää, pitäisi hankkia. Tai sitten kokeilen Paula's Choicea.

Tosin mun ruokavaliossa olisi paaaljon parannettavaa. Ei vaan jotenkin kiinnosta ruoan miettiminen yhtään. Mulla on tullut vähän sellaista teinimäistä evvk-reaktiota kun joka tuutissa hössötetään ruoka- ja ravitsemusjuttuja.

Milla kirjoitti...

Kiitos. Tykkään kyllä paikasta, myymäläpäällikkö vaikutti todella rennolta tyypiltä ja on koiraihmisiä kuten myös minä. Tosin multa vielä se oma karvakorva puuttuu.. :D Ainoan ahdistuksen aiheuttaa se, että uniformuun kuuluu housut ja mulla on niin armottoman leveä ahteri, että pelkään ettei niiltä löydy mulle sopivia.. Joo-o, isot on ongelmat taas. :D

Mä olen sitä mieltä, että liian tiukka ei saa olla missään asiassa. Ihonhoidossa tosin olen todella pedantti, mutta toi ruokavalio homma... En IKINÄ ryhtyisi karppaamaan, enkä voisi luopua herkuista. Koetan vain panostaa ruoan laatuun. Enemmän tuoretta, ja puhdasta ruokaa. Ja ei paljoakaan eineksiä. Ja herkkuja KOHTUUDELLA.

Itse olen selkeästi tunnesyöjä. Kun stressaa tai on muuten vain paha mieli niin kyllä muuten suklaa maistuu. Pitäisi keskittyä enemmän siihen tunnetilan purkamiseen vaikka kirjoittamalla tai LIIKKUMALLA. Mutta, mulla on tuossa jutussa vielä PAAAAALJON parannettavaa. :)