Pages - Menu

15. tammikuuta 2013

Hyvien juttujen- laatikko

Heissan!

Tämä merkintä ei kyllä koske kosmetiikkaa lainkaan, vaan enemmänkin elämänasenteita ja pienestä iloitsemista.

Long story short, Facebookin ihmeellisessä multiversumissa kiersi joskus uudenvuoden jälkeen sellainen viesti, jossa kehotettiin ottamaan syrjään lasipurkki ja laittamaan sinne, lapuille kirjoitettuna, kaikki vuonna 2013 tapahtuneet hyvät asiat.

Ihastuin ideaan HETI.

Minulla ei ole ylimääräisiä lasipurkkeja, jotka olisivat tarpeeksi isoja. Mutta tyhjiä kenkälaatikoita löytyy. Joten otankin nyt asiakseni tuunata yhden kenkälaatikon "Hyvien Juttujen"- laatikoksi. Sinne sitten laitan kaikki hyvät jutut, mitä tänä vuonna tapahtuu.

Jalostin ideaa vielä pidemmälle, ja ajattelin, että ne pienetkin jutut laitan sinne. Vaikkapa auringonpaiste talviaamuna. Kesän ensimmäinen sade ja se tuoksu sen jälkeen...

Varmasti kivaa lukea niitä sitten tämän vuoden lopulla. Muistaa ne hyvät asiat tästä vuodesta.

Lupaan ottaa kuvaa boksista, sitten kun se on valmis!

Ja lupaan, että kosmetiikka-aiheinen postaus tulee seuraavaksi!

Olen lomalla tällä hetkellä. Käväisin Itä-Suomessa vanhempia ja siskoa&siskontyttöjä moikkaamassa. Ärsytti, kun olin niin väsynyt koko ajan. Mutta joulun väsymys näköjään iskee nyt. Olo on vähän samanlainen kuin tällä kaverilla...




Näin tänään. Postin pitäisi tuoda minulla NYXin Butt Naked- paletti, sekä UD:n Naked Basics- paletti päivänä minä hyvänsä. Kerron sitten niistä, kun ovat saapuneet ja olen saanut niistä hyvän kuvan!

Pus och kram.

Ei kommentteja: