Pages - Menu

11. maaliskuuta 2012

Parit silmät sunnuntain ratoksi

Eilen olin taasen tanssimassa. Paikallinen elektronisen musiikin yhdistys järjesti bileet, ja tuli tampattua kolmisen tuntia putkeen. Sitten alkoi vanhan luita kolottaa ja piti siirtyä sivummalle, mutta vain hetkeksi! Tänään on ollutkin sitten jalkapohjat, pohkeet ja pakarat aika juntturassa. AI autuutta.

Ei minulla sinänsä mitään ihmeellistä asiaa ole, kunhan parit silmät ajattelin vilauttaa... Eilisen bilemeikki näytti tältä..

Kuvahan on otettu vessan kelmeässä valossa, joten näyttää aika hurjalta. Mutta idea tulee varmaan selväksi, eli teräksenharmaa helmiäissävy yläluomella (Eveline, sävyn numeroa tai nimeä en tiedä)ja kirkkaan punainen rajaus alaluomella (MUS microshadow East, yli 10 vuotta vanha nappi ja toimii kuin unelma silti). Pohjustuksena oli Coastal Scentsin Shadow Worx Matte, ja eipä liikkuneet illan aikana mihinkään pakkelit. Eli nyt voin jo julistaa, että minulla SWM toimii yhtä hyvin kuin UDPP. 

Eilen meikatessa sattui myös suuri tragedia. Luotto kulmavärini, Paris&Berlinin L´Intense Liner- rajausväri, jota kulmavärinä voi myös käyttää, hajosi palasiksi. Onneksi on jossain tallessa vielä Beccalta tilattu kulmaväri, joka on hieman lämpimämmän sävyinen kuin tuo P&B:n väri. Ehkä Beccan sävy menee nyt, kun kevätkin on tuloillaan... Mutta uusi P&B:n väri pitää hankkia. Just can't live without it. Tosin pikaisella vilkauksella Hairstoren valikoimista tuota rajausväriä ei enää löytynyt. SHIT. Taasko pitää alkaa etsimään uutta kulmakarvatuotetta?!?!


No, ehkä ratkaisu löytyy... Yves Rocherilta tilasin pari taupeluomiväriä, kun ilman toimituskuluja sai. Lisää niistä myöhemmin, mutta tässä yksi meikki, jonka toteutin toisella taupesävyllä.


Pohjalla UDPP. Liikkuvalla luomella ihana Fyrinnaen Koala, ulkonurkassa ja luomivaossa YR:n  Luminelle luomiväri sävyssä Tummanummi. Ulkonurkassa Inglotin mattamustaa, rajaus myös mattamustalla, kulmaluulla MF:n Pale Pebble. Alaluomella YR:n luomiväriä ja Koalaa sekaisin, ripsissä Maybellinen Falsies wp. (Oudon vihertäviä nämä kuvat)





Näin tänään. Ensi viikolla on luvassa arvontaa... :)

9 kommenttia:

Pumpuli kirjoitti...

Aika hurja tosiaan tuo bilemeikki ja punainen alarajaus, mutta samalla myös aivan mahtava, rohkea ja omaperäinen! :)

Ja vau sun hypnoottisia kissasilmiä, ihana tunnelma näissä kuvissa!

Itsekin teki hirveästi tämän jutun luettuani mieli taas tanssimaan, muistan kun back in the days saattoi jaksaa kuusikin tuntia putkeen ja vielä korkeissa koroissa. Nyt mulla tekisi tiukaa jo tuo kolmekin. :)

Milla kirjoitti...

Kiitos kaunis kivoista kommenteista, Pupunen. :) Toi punainen alarajaus tekee kyllä katseesta tosi intensiivisen ja aavistuksen ehkä oudonkin. Tykkään siitä, pitäis kokeilla vähän muillakin väreillä. :) Muutenhan toi bilemeikki olikin sitten aika hillitty. Nudehuulikiiltoa ja vähän korostuksia ja varjostuksia. It was all about the eyes.

Mä en sentään korkkareissa ollut! Huh, ihan vaan kunnon platformeissa olin, niissäkin jalan asento on suht tasainen. Korkkareissa olisin huutanut hoosiannaa varmaan jo tunnin jälkeen. Sä se oot ollu aikamoinen back in the day. :)

Anonyymi kirjoitti...

mun mielestä toi punanen alarajaus on pelottava! mut kyllä kai se tiettyihin biletilanteisiin sopii. värit on kyllä hienot!

-kananen

Milla kirjoitti...

Mut kyllähän sä Kanasein tiedät, että mie oon huuuuuuuurjan pelottava emäntä.. :D

Evem kirjoitti...

Moikka! Uusi lukija ilmottautuu. Terkkuja Kotkasta. :)

http://assherises.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

no olet kyllä! aina saa kaikki kaulimet piilottaa kun tulet kylään!

Milla kirjoitti...

Eeva, tervetuloa! :) Juuri hyvään aikaan saavuit, tulossa on suurensuuri arvonta tällä viikolla... ;)


Kananen: No nii-i! :D

Jenniemi kirjoitti...

Aikas makee toi punanen rajaus! Ite kyllä aristelen punasta väriä meikissä ja paljon.

Milla kirjoitti...

Kannattaa aloitella vaikka vähän hempeämmillä punaisilla. Vaaleanpunainen on oikein keväinen väri luomilla. :)