Pages - Menu

27. huhtikuuta 2012

Erittäin epäonnistunut tilaus Cherry Culturelta

En ole aikaisemmin tilaillut Cherry Culturelta mitään, koska toimituskulut ovat hirvittäneet. Nyt kuitenkin ajattelin, että kesäksi on pakko saada hieman kyniä, joten menin ja tilasin nämä...

Ylhäältä alas: Bikini Time, Cherry Blossom, Spring ja Sand Castles

Olin ensin aika innoissani näistä, sillä swatchauksen perusteella olivat oikein pigmenttisiä ja pehmeästi levittyviä.


Koetin sitten näitä silmäluomille ja voi ELÄMÄ. Täyttä kuraa. Rajauksena käytettynä eivät pysy lainkaan paikoillaan, vaikka pohjustuksena oli UDEPP. Kaikista sävyistä oli jäljellä vain aavistus jo puolen tunnin jälkeen. Eikä esimerkiksi tuo sininen Bikini Time siirtynyt luomelle yhtä intensiivisenä kuin mitä se siirtyi käden iholle swatchatessa. Koetin näitä myös luomivärinä käyttää, pohjustuksena sama Urban Decayn Eye Primer Potion. Ja ei... Eivät pysyneet missään. Tunnin kuluttua jo oli sävy luomivaossa. Täyttä roskaa nämä. Lisäksi en ymmärrä miten näitä voi kutsua kyniksi, koska käsittääkseni näitä ei voi edes teroittaa, koska kynän ulkokuori on muovia.

TÄYTTÄ ROSKAA. Älkää vaan erehtykö ostamaan. Onneksi olivat vain reilun dollarin kappale, niin en paljoa hävinnyt. En jaksa alkaa palauttamaan, koska Cherry Culturen palautussysteemi on jokseenkin outo. Pitäisi UPS:llä lähettää takas, ja se maksaisi varmaan aika paljon. Ehkä näistä on pohjustukseen. Tai sitten ei...

Tilasin myös L.A. Colorsin mineraaliposkipunan, sävyssä Naturale... Tällaisena se minulle sitten saapui...



Että joo, suoraan roskiin tuokin sitten. En nyt tiedä, pitäisikö vaatia Cherry Culturelta rahat takaisin tuosta poskipunasta. Mutta en jaksa alkaa takaisin lähettämään ainakaan.

Tasan ei mee onnenjyvät tässä maailmassa. Ehkä tää oli nyt universumilta merkki siitä, että ei nyt mitään kosmetiikkatilauksia hetkeen minnekään. Ei ainakaan Cherry Culturelle, vaikkakin Milanin meikit hieman houkuttelee.

Viime päivät ovat olleet aika raskaita eräiltä osin, olen joutunut miettimään elämääni hieman uudelleen. Vaan kaikkea tätä negatiivisuutta tasapainoittaa se, että 2.5. on minulla työhaastattelu! Pitäisi paikallisen Suomalaisen Kirjakaupan myymälävastaava vakuuttaa siitä, että olen sopiva työntekijä heille. Jos siinä onnistun, niin työt alkaisivat varmaan jo toukokuun puolivälissä. Olen todella iloinen! Tässä on jo laakereillaan levätty tarpeeksi pitkään. Ja voin sitten vihdoin alkaa säästämään matkustelua ja omaa koiraa varten (olettaen, että pystyn olemaan tuhlailematta kosmetiikkaan, TOSIN... Annoin luvan itselleni hankkia Tarten True Blood- luomiväripaletin jos haluan... Krhm. Näyttääpä olevan kuitenkin aika hankalasti saatavilla olevan tuo joten...)

Vappukin on tulossa. Ei ole sen suurempia suunnitelmia, paitsi että ystäväni kutsui minut brunssille. Joten varmaankin sitten brunssille juomaan kuoharia ja syömään hyvää ruokaa (ystäväni on uskomattoman hyvä kokki!), sekä nauttimaan ystävien seurasta. Ja se perinteinen irtopallojäätelö täytyy käydä nauttimassa, sehän on täysin selvää. Vaan ylioppilaslakin jätän kyllä laatikkoon, en ole koskaan jaksanut se päässä hiimailla kaupungilla.

Mutta näin tänään! Jos en ennen vappua enää kirjoittele, niin toivotan lukijoilleni oikein aurinkoista, siman ja tippaleipien täyteistä vappua!

EDIT pari minuuttia myöhemmin.

Cherry Culture ei muuten edes hyväksy palautuksia USA:n ulkopuolelta. Joten homma oli siinä. Aion kuitenkin lähettää kuvan heidän asiakaspalveluunsa tuosta poskipunasta ja kehottaa pakkaamaan huolellisemmin tuotteet (pari kerrosta kuplamuovia ei ihan riitä...).

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mulla onneksi ei ole postissa mikään särkynyt, mutta aina sitä pelkää että missä kunnossa kiinteät luomivärit/poskipunat jne. tulee perille.

Mulla on tuo Tarten paletti, mutta ostin sen käytettynä blogimyynnistä. Aika harvassa niitä uusia kai enää on.

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä surullisen näköinen tuo poskipuna. Aika kitkerä maku jäi varmaan tuosta tilauksesta, jos ei noi kynätkään toimi mitenkään.

Mä olen Cherry Culturen kohdalla päätynyt aina lopulta ebayn asiakkaaksi, tämän nähtyäni ehkä onneksi. Mun mielestä niiden pitäisi kyllä kuvan nähtyään lähettää uusi poskipuna vaikkeivät palautusta huolisikaan.

Milla kirjoitti...

Duvessa: Joo, tää taisi olla mulla toinen kerta kun jotain särkyy tilauksessa. Ensimmäinen kerta tapahtui yhden ELFin tilauksen kohdalla ja sieltä tuli äkkiä uusi tuote tilalle. Poskipuna kyseessä silloinkin. Tämä tilaus tuli kuplamuovikirjekuoressa, jossa oli vielä kuplamuovia sisällä. Oli vaan pakkaaja sen erehdyksen tehnyt, että oli jäänyt tilaa noilla tuotteilla liikkua siellä ja no, siitä varmaan johtuu tuo poskipunan hajoaminen.

Ja niin, eipä tuota Tarten palettia taida enää mistään oikein saada. Harmi, mutta toisaalta... Ehkä halusin sen vain siksi, että olen järjetön True Blood- fani. :D

Inke: Jäi joo aika kitkerä maku. En suosittele noita kyniä kenellekään. Onneksi olivat halpoja. Katsotaan nyt, mita CC vastaa sähköpostiini. Jos eivät suostu antamaan rahoja takaisin tai lähettämään uutta tilalle, niin tästä tulee ensimmäinen ja viimeinen CC tilaukseni. Mullehan ei kettuile kukaan! :D

Anonyymi kirjoitti...

No höh, olipa kehno tilaus :(. Hyvä kun varoitat muita sentään, paska maine leviää niin joutuvat vähän miettimään noita toimintatapojaan uudestaan.

Ja tsemppiä haastatteluun! Olis kyllä aika vaarallinen työpaikka, miten voi olla koko päivän kirjojen ympäröimänä koko päivän ostamatta mitään? Olin joskus duunissa Kirjatorilla, ihan helvettiä kun palkka meni sit niihin kirjoihin :D

Kananen

Milla kirjoitti...

Kananen: Joo, se voi olla että palkasta osa alkaa mennä kirjoihin, tai muuhun kivaan mitä sieltä sitten löytää... :D Katotaan nyt, ensin pitäis kuitenkin saada se paikka. Toivottavasti saan, alkaa tää työttömyys vähän syödä naista. Ja kituuttaminen yleensäkin. Ei vaan kyl sitten tehdä mitään koko kesänä, jos ton paikan saan. Mutta no, ehkä ihan hyvä niin toisaalta. Säästyy rahat ja voi keskittyä vaan tosiaan säästämään. Ärsyttää tää kädestä suuhun- eläminen.

Mimmi kirjoitti...

LA Colorsin tuotteet on jenkeissä drugstore- kamaa, maksaa vain joistakinkymmenistä senteistä muutamiin dollareihin, joten en usko että niiltä voi paljoa odottaa.

Milla kirjoitti...

Juu. Näin mä olen ymmärtänyt myös. Halpa hinta vaan houkutti noissa, ja kun ei koskaan tiedä löytyykö joistain halpamerkeistä sitten oikein helmiä. L.A.Colorsilta ei sitten löytynytkään. Harmi. Tiedämpähän nyt pysyä loitolla ko. merkistä jatkossa. :)