Pages - Menu

6. kesäkuuta 2012

I have found the ONE, and another one.

Joo ei, sinkkuiluni ei ole tullut päätökseensä. Ja miksi pitäisikään, kesä juuri tulossa. Paras aika olla sinkku!

Mutta, puhun Sleekin ONE puuterista.

VOI HYVÄ AIKANEN!

Tilasin tämän kaunokaisen Prettyltä tuossa jokin aika sitten, koska olin vailla (ihan oikeasti, mulla ei ollut enää irtopuuteria, olin ihan oikeasti VAILLA tällaista) irtopuuteria meikin kiinnitykseen. Tämä kuulosti, näytti ja tuntui hyvältä ostaa, ja hintakaan ei päätä huimannut. Ja tämä on kyllä ollut aivan UPEA käytössä.




Ensinnäkin, ei ole mitään markkinointipuhetta se "viilentävä tunne", jota tämän puuterin kerrotaan antavan. Se todellakin tuo iholle viileän henkäyksen kun sitä levittää. Tuntuu upealta, ja iho rauhoittuu meikkaamisen rasituksista nopeammin (en tiedä teistä, mutta minun ihoni välillä punoittelee sieltä täältä hetkisen meikkaamisen jälkeen, kyse ei ole yliherkkyyksistä aineille vaan mekaanisen ärsytyksen tuomasta punoituksesta. Onneksi olen päässyt siitä eroon jo aika hyvin siirtymällä siveltimiin myös pohjan levityksessä). Lisäksi tämä puuteri antaa kuulaan lopputuloksen, joka käy hyvin varsinkin kesään.

Sleekin ONE- irtopuuteri antaa kuulakkaan ja hieman
shimmerisen lopputuloksen, joka sopii hyvin juuri kesään. Tässä kuvassa olen
levittänyt puuterin hieman tummemman meikkivoiteen päälle, joten siksi se näyttää
tummemmalta kuin käteni muu iho. ONE käy kaikille ihosävyille, ja on
siis läpikuultava, "ei minkään"- sävyinen.
Pakkauskoko on 8 grammaa, joka on sinänsä aika vähän. Minulla ainakin puuteria menee todella vähän, koska en hae mattaa lopputulosta. Joten uskon, että tämä ihanuus kestää minulla hyvin koko kesän. Lisäksi sain paikallisesta Body Shopista testereitä eräästä tuotteesta, joka on minulla auttanut HUIMASTI kiillon kontrolloinnissa ja ihohuokosten peittämisessä.


Tämä Tea Tree- linjan Pore Minimiser ei vielä ole myynnissä, mutta ainakin minä sain näytteen kun sitä pyysin. Ja tämä tuote TOIMII. Tämä geelimäinen tuote kuuluu levittää kosteusvoiteen päälle, ennen meikkivoidetta. Itse olen käyttänyt tätä ongelma-alueilla, nenässä, poskipäissä, otsassa, leuassa. Ja kiilto on pysynyt kurissa jopa pitkien työpäivien aikana! Ainoa vaara on, että tätä käyttää liikaa ja silloin on riskinä meikkivoiteen rullaaminen. Kun tätä osaa laittaa tarpeeksi vähän, niin huh, huh mitenkä tämä toimiikaan! Yhdestä näytepussista on minulla riittänyt kolmeen kertaan. Kun olen yhdistänyt tämän kanssa vielä Urban Decayn De Slick-suihkeen, niin meikki on pysynyt moitteettomana, ilman korjailuja, noin 10 tuntia. Now, that's a lot!

Ainoa ongelma on, että Body Shop ei tuo tätä tuotetta myyntiin nähtävästi kuin vasta elokuussa. Ihmettelen suuresti tätä asiaa, koska sesonkihan olisi JUURI NYT. Näytteitä mitä ilmeisimmin saa, mutta täysikokoista tuotetta joutuu odottelemaan loppukesälle. Terveisiä vaan Body Shopin ihmisille: EI NÄIN. Sesonki on nyt, ja kaikki me sekaihoiset, kiiltävä nenäiset TARVITSEMME tämän NYT.

Mutta, kaikki kohtalotoverini, menkää Body Shoppiin, pyytäkää näyte.

Näin tänään, huomenna taasen töihin. Ensimmäinen palkka uhkaa kovasti mennä kirjoihin... Hih, mutta kerron hankinnoistani myöhemmin.

Aurinkoa kaikille!

EDIT Klo 16.06
Hahaa! Minulla on suhteita paikalliseen Body Shoppiin ja sieltä kerrottiin että, TBS International on kuunnellut Suomen Body Shopin pyynnöt ja tuote siirtyy myyntiin!

8 kommenttia:

Veeera kirjoitti...

Loistavaa, loistavaa, kaikki noi mulle heti nyt :D

Milla kirjoitti...

:D Jos noista jotain pitäis suositella kesää varten niin kallistuisin kyllä tuohon Body Shopin tököttiin. Se on ihan älyttömän hyvä. Toimii ainakin minulla kuin unelma. Mutta jos on rahaa, niin osta toki kaikki! :D

Eivät nämä ihan kalleimmasta päästä ole. Sleekin puuteri on muistaakseni 9,90€, TBS:n tökötti ilmeisesti 14,50€. Urban Decayn De Slick- suihke kustantaa sitten hieman enemmän, olikohan jotain 23€ pintaan BeautyBayssa.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa tietää että meitsin kraaterin kokoisiin nenähuokosiin on tulossa apua, mutta miksi vasta elokuussa??! Menen mökille piiloon :)

-kana

Milla kirjoitti...

Rakas Kanaseni, kyllä pitäisi olla jo Body Shopissa tuote myytävänä. Olivat kuunnelleet katsos pyyntöjä. Ainakin mun paikallisessa Shopissa oli, joten käypä vilaseen. Jos isot huokoset ja mustapäät vaivaa, niin suosittelen myös kasvovettä, joka sisältää salisyylihappoa. Liuottaa pois mustapäitä ja supistaa huokosia!

:)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa! Kerro nyt laiskalle kun en jaksa blogia alaspäin selata, että mikä olis hyvä kasvovesi?

Milla kirjoitti...

Jos haluaa satsata, niin ostaa Cliniquen Clarifying Lotion 2:n, klassikkojen klassikon, joka tosin jakaa mielipiteitä. Ei todellakaan sitten koko kasvoille tätä, vaan vain ongelma-alueille.

Halvemmalla pääsee ostamalla esim. Neutrogenan Visibly Clear Blackhead Eliminating Tonerin, ja sama homma tässä. Vain ongelma-alueille. Itselläni on nyt tämä Neutrogena käytössä, ja toimii HYVIN. Pullo on ollut noin 3 kuukautta jo käytössä, eikä ole vielä edes puolessa välissä koskapa tätä ei tosiaan mene kuin ongelma-alueille.

Myös Avonilla on yksi ihan super kasvovesi, jossa on 2% salisyylihappoa. Siitä olen tainnut kirjoittaa täälläkin jossain vaiheessa. Löytynee Avon- tunnisteen alta. :)

Näinikkäästi. :)

hellin kirjoitti...

Vau, kiitoksia tuosta TBS-vinkistä, tuollaista tuotetta juuri kaipaan. Olisinpa lukenut tämän postauksen tuolla Viron-matkalla, ehkä olisi ollut siellä hitusen halvempi. No, ei ole kallis tuokaan.

Milla kirjoitti...

Ei ole kallis, varsinkin kun on kyseessä aika riittoisa tuote. En tiedä, onko tuo edes muualla vielä myynnissä kuin Suomessa. Toimiva tuote, onneksi kuuntelivat TBS:llä ja ottivat jo nyt myyntiin. :)