Pages - Menu

25. marraskuuta 2012

Naked Truth- pohdintaa

Huomenta, ja anteeksi pitkä hiljaisuuteni. Alkaa olla se kiireisin aika kirjakaupoissa, joten töissä on ollut kiirettä. Lisäksi tässä nyt on taas joutunut oman päänsä kanssa hieman kamppailemaan, joten blogi on jäänyt. Tulisi oikeasti LUNTA! Ärsyttää tämä yli pitkä syksy, josta kaikki väritkin ovat kadonneet ja jäljellä on vain harmaus ja mustuus.

Mutta asiaan. Kulovalkean tavoin on kauneus- ja muotiblogeissa levinnyt ns. Naked Truth- ilmiö. Kaikki nähtävästi alkoi tästä blogimerkinnästä  Indiedaysin Tyyliämetsästämässä- blogissa. Moni tuttu bloggaaja on jo osallistunut tähän, esimerkkeinä nyt vaikka Lazy Dynamiten ihana .Nekku. ja Kosmetiikkaobsession hurmaava Annie. Ja minä kiitän ja kumarran kaikkia tähän osallistuneita! Upeaa tytöt (ja pojat?)! Itse varjelen edelleen yksityisyyttäni, joten en koko kasvoista kuvaa tänne laita. Ehkä voisin napata joskus kuvan meikkaamattomista silmistäni, ja sillä tavoin osallistua tähän. Mielestäni on upeaa, että palataan siihen mitä me kaikki olemme vaatteiden ja meikkien alla. Ihmisyyteen. Itsensä hyväksymiseen juuri sellaisina kuin me olemme. Kauneusihanteille voisi minun mielestä näyttää keskisormea pitkään ja hartaasti.

Totuushan on se, että mikään määrä meikkiä ei peitä sisältä kumpuavaa rumuutta. Jos ihminen on koppava, puhuu pahaa toisista, ja muutenkin ruma sisältä, siinä ei auta mikään määrä kosmetiikkaa tai merkkivaatteita. Lopultahan se on vain pintaa. Jos ei ole sisältöä, niin menee aika tylsäksi.

Silti, kuten esimerkiksi .Nekkukin. olen minäkin hyvin kriittinen oman ulkonäköni suhteen. Toki voin käydä viemässä roskat, käydä lähikaupassa ja lenkillä ilman meikin hitustakaan. Mutta varsinkin nyt, kun leukalinja on kukkeimmillaan (en tiedä mikä on homman nimi, mutta näppyä pukkaa niin maan pirusti...), olen tietoisempi omasta ulkonäöstäni. Onneksi on viileä ilma ja voin peittää nuo leukalinjan näpyt huivilla. Pahin kohta minulle on vartaloni, painoni. Olen pyöreä, mutta minulla on kunnolla vyötäröä ja muotoa noin muutenkin. Silti on hankalaa löytää esimerkiksi juuri täysin sopivia housuja. Aina kun joudun vastakkain ylipainoni kanssa, tulee kriisiä. Tiedän, etten ole pahasti ylipainoinen, mutta voisi sen 10 kiloa pudottaa kyllä. Vielä en vaan ole saanut niitä kiloja karistettua, sillä aina motivaationi on tullut ulkoa. En ole halunnut laihdutta MINUN ITSENI takia. Olen halunnut laihduttaa, koska jokin ulkoinen taho toivoo/käskee niin.

Pitäisi tykätä enemmän itsetään. Pitäisi katsoa ainakin pari kertaa viikossa itseään alasti peilistä ja todeta, että olen kaunis. Siihen minulla on matkaa, ja luulen että niin on monella muullakin tässä kauneusihanteiden tärvelemässä yhteiskunnassa.

Mutta, tämä Naked Truth- ilmiö on askel oikeaan suuntaan. Olen kiitollinen ja täysin lumoutunut näistä ihmisistä, jotka paljastavat itsensä "nakuna" lukijoilleen. Aploodeja heille!



Nyt lähden makoilemaan piikkimatolle, purkamaan stressiäni ja rentoutumaan.

Hyvää viikonloppua, pus och kram!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet niin oikeassa, ainakin kymmenen peukkua tälle tekstille.

-Kana.

PS, musta sun ei pidä laihduttaa. Olen aina ajatellut, että sä olet mielettömän kaunis lumikkityttö.

Milla kirjoitti...

Tää tykkäis siitä Kanasta aika paljon. <3